Kävin jättämässä viime hetkellä hakemuksen kaupungin venepaikasta. Huvikseen hakemusta ei jätetä, sillä pelkkä hakemus maksaa 8 euroa. Ja jos venepaikka liikenee, niin se pitää ottaa vastaan heti ja maksaa samoin tein ensimmäisen vuoden maksu. Hakemusta tehdessä neuvottiin ns. oikea rivi, jolla paikka voisi irrota hyvällä tuurilla. Piti olla valmis ottamaan paikka vastaan mistä tahansa. Vaihtaa voisi myöhemmin, jos halukkaita ilmenee. Veneestä ei tietenkään osannut tässä vaiheessa kertoa muuta kuin millaisen aikoo ostaa, jos paikka heltiää.
Keväällä Helsingin Sanomat kirjoitti, että kaupungin venepaikoissa on käynnissä uusjako. Ensimmäistä kertaa vuosiin jaossa on 600 venepaikkaa, joita on yhteensä kaupungilla 12000. Viimein koetti se päivä, jolloin voisi soittaa liikuntavirastoon venepaikasta. Pariin päivään en päässyt läpi mutta sitten tärppäsi. Hakemustani siinä lukiessa virkailija kertoi, että paikkaa ei ole vielä myönnetty, mutta koska olen valmis ottamaan paikan mistä tahansa, niin heillä olisi minulle paikka nyt tarjolla Aurinkorannalta. Otanko paikan vastaan? Ei olisi voinut käydä parempi tuuri. Ilman muuta! Vartin päästä olin venepaikan avaimet kädessä. Enää ei puutu kuin vene.
Kevät kului nettiveneen myynti-ilmoituksia selaillessa ja potentiaalisia veneitä katsastaessa. Kaikki vähänkin kiinnostavat olivat joko huonossa kunnossa tai malliltaan epämukavia.
Sitten eräänä toukokuun varhaisena aamuna silmiin pisti juuri sopiva vene ja sopivaan hintaan. Hitaasti kului aika odottaessa, että uskaltaisi herättää myyjän. Minuutin yli kahdeksan soitin ja harmikseni kuulin, että kyseinen vene oli myyty. Venettä ei oltu vielä luovutettu ostajalle vaan tämä tapahtuisi parin viikon päästä. Myyjä pyysi seuraamaan myynti-ilmoitusta ja jos se olisi edelleen myynnissä parin viikon jälkeen, niin ottaisin uudelleen yhteyttä. Suljin puhelimen äimänä ja kesti hetken käsitellä mitä olin juuri kuullut. Soitin uudelleen myyjälle ja kysyin, että oliko veneestä tehty kauppakirja? Ei. Oliko veneestä maksettu käsiraha? Ei. Mistä myyjä tietää, että ostaja tulee parin viikon päästä ostamaan veneen? Ei mistään. Ehdotin, että näemme veneellä ja jos kaikki vaikuttaa olevan niin kuin myynti-ilmoituksessa luki, niin tehdään kaupat samoin tein. Kauppasumma tänään tinkaamatta on varmasti parempi kuin epävarma kauppa parin viikon kuluttua? Myyjä pyysi saada soittaa ensimmäiselle ostajalle ja lupasi palata seuraavana aamuna asiaan. Pitkä oli seuraa yö aamua odottaessa.
Seuraavana aamuna myyjä soitti ja kertoi ettei ollut saanut kiinni ensimmäistä ostajaa. Sovimme, että menemme katsomaan venettä ja jos kaikki on niin kuin pitää, niin tehdään kaupat.
Jännitti kuin olisi treffeille menossa, kun odotin myyjää venettä näyttämään. Vene oli päältä ja sisältä luvatun laisessa kunnossa. Moottori lähti käyntiin ja vaihde toimi moitteetta. Ei muuta kuin kauppakirjaa kirjoittamaan. Myyjä kertoi veneen vaiheista, että se oli ollut yrityksen omistuksessa ja yksi henkilö oli käyttänyt venettä. Tämä henkilö oli jättänyt yhtiön ja vene oli tullut tarpeettomaksi. Myyjä oli ostanut veneen mutta todennut, ettei hänellä olisi aikaa purjehtimiselle. Niinpä hän oli laittanut veneen myyntiin kertaakaan purjehtimatta. Myyjä kertoi myös miksi oli päättänyt myydä veneen mielummin minulle kuin ensimmäiselle ostajalle. Ensimmäiseen kauppaan oli sisältynyt ehtoja veneen siirtämisestä Keski-Suomeen ja käyttökoulutus. Minun kanssa ei tarvinnut kumpaakaan, eikä se olisi ollut edes mahdollista sillä myyjä ei tiennyt veneestä mitään ja traileri, jolla vene köllötti, ei ollut maantiekelpoinen.
Minulla oli käsissäni arvoitus ja piti suhteellisen nopeasti ymmärtää ja oppia miten se toimii. Vaikka olin purjehtinut muutaman vuoden, niin olin aina onnistunut välttämään niin kevät- kuin syyshommat veneen kanssa. Teoriassa tiesin mitä pitää tehdä, mutta miten käytännössä? Olisi pitänyt olla mukana teekkarityttöjen ja -poikien kanssa juomassa kaljaa ja oppimassa kädentaitoja. Nyt harmitti talkoista luistaminen todella.
Oli käsillä viimeinen veneiden veteen nostopäivä sille keväälle. Hommasta selviäisi reilulla satasella, joten siihen oli oltava valmis. Tappi veneen pohjaan paikoilleen ja jäähdytysveden syöttöputki kiinni moottoriin. Hetkessä oli 11 m pitkä, 3,4 m leveä, 6000 kg vene nosturiauton lavalla ja matkalla kohti satama-altaan reunaa. Ei vuotoja, joten 13,4 m/300 kg masto kannelle ja kone käyntiin. Vene oli sellaisella talvisäilytysalueella, jota ympäröi alle 5 m alituskorkeuden sillat. Masto pitäisi nostaa myöhemmin, kun on päästy kotisatamaan, jonka vieressä on venekerholla mastotorni. Kerhon kommodori lupasi, että saa käyttää mastotornia, joten pitäisi löytää joku joka tietää miten homma hoidetaan käytännössä.
Olin kuullut maston nostosta monenlaisia tarinoita, lähinnä kauhu sellaisia. Onneksi vanha sukellusoppilaani tarjoutui apuun vanhana purjehtijana.
Tätä ennen piti kuitenkin löytää paperikarttaa apuna käyttäen Verkkosaaresta Aurinkorannalle. Parin tunnin seikkailun jälkeen kotisatama häämötti Cirrus-tornitalon edessä. Laituriin tulo ensimmäistä kertaa opetti veneestä sen, että pakittaessa/jarruttaessa se ei kulje suoraan vaan kääntää perää vasemmalle. Tämä johtuu potkurin pyörintäliikkeestä, joka pitää osata ottaa huomioon venettä käsitellessä. Pienen hässäkän jälkeen homma onnistui toisella yrittämisellä paremmin ja onneksi haavereilta vältyttiin. Vene oli nyt kiinni kotilaiturissa, joten masto pystyyn ja seuraavan arvoituksen kimppuun, eli mitä purjeita säkeissä olisi ja missä kunnossa?
Capt. Simma
Saneltu muttei oikoluettu.